Kun parisuhteen lämpö on kateissa

Joskus parisuhteen huonovointisuus näkyy etääntymisenä ja havaintona, ettemme enää keskustele asioita. Hoidamme arjen asiat, mutta emme tee asioita yhdessä. Läheisyys ja seksi on vähentynyt. Tulee olo, että emme ole enää rakastavaisia, vaan kaksi yhdessä asuvaa kaveria.

Kumpikin tunnistaa ongelman, mutta silti jos niistä pitäisi puhua, on sanojen löytäminen vaikeaa. Jotenkin ongelmat tuntuvat mystisiltä. Ne tuntuvat vaikeasti hahmotettavilta ja näkymättömiltä. On helpompaa lakaista ne maton alle.

Tämä on hyvin tavallinen ongelma parisuhteessa. Näkymättömään on paljon vaikeampi tarttua kuin näkyvään riitaan. 

Tällaisessa kohdassa on tärkeää tietää, että asialle on mahdollista tehdä jotain. Parisuhdetta ja sen logiikka voidaan ymmärtää. Ja kun me voimme ymmärtää ja tunnistaa asian, voimme vaikuttaa siihen.

Kun me sulkeudumme ja hiljenemme, me suljemme meidän rakkaamme ulos. 

Yhteydettömyys ja ulkopuolelle jääminen on voimakas uhkasignaali meille ihmisille. Me kaikki reagoimme siihen, ja se aktivoi meidän kaikkien selvitymismekanismimme. Pareilla, jossa kummankin selvitymismekanismi on vetäytyminen, on etääntymisen kehä valmis. 

Kun kumpikin puoliso tekee vain vähän aloitteita ja kumpikin vetäytyy, ei suhteen tanssilattialle jää ketään. Kumpikaan ei vaadi, ei kävele perässä ja pakota käsittelemään asioita. Näin parisuhteeseen tulee tunnetyhjiö. Ja kumpikin on sisällään hyvin yksinäinen, vaikka saattaa pintapuolisesti olla ihan normaali ja pärjäävä. 

Ei kannata jäädä odottamaan, että tilanne muuttuu itsestään

Silloin kun puhuminen on molemmille vaikea, se harvoin muuttuu itsestään. Parisuhteen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että kumpikin tekee aloitteita ja lähestyy toista. Jos tunnistat, että se on vaikeaa, pohdi, miten voisit ymmärtää tätä vaikeutta paremmin. 

Liittykö se enemmän sinuun itseesi? Onko sinulle vierasta puhua itsestäsi? Tuntuuko, ettet halua tehdä itsestäsi numeroa? Tai ajatteletko ehkä kuormittavasi kumppaniasi, jos puhuisit sinulle hankalista asioista? Onko sinulla pelko, että sinun asiasi eivät olisi merkityksellisiä ja tärkeitä?

Vai liittyykö se enemmän odotuksiisi kumppanistasi? Onko sinulla ehkä sellainen ajatus, ettei häntä kiinnostaisi? Tai että hän ei välittäisi? Vai onko kysymys siitä, että sinulla on huoli tai pelko, ettei hän olisi sinua varten? Jos kääntyisit hänen puoleensa, tulisitko torjutuksi?

Jos tunnistit edellisistä tuttuja ajatuksia, miltä sinusta tuntuisi puhua niistä kumppanillesi? Miltä tuntuisu kertoa, että huomaat olleesi etäinen, ja tajuat sen johtuvan esimerkiksi siitä, että pelkäät kuormittavasi häntä. 

Hyvinvoiva parisuhde tarvitsee tunneyhteyden, eli sen, että kerromme omista asioistamme ja tunteistamme ja pysähdymme kuuntelemaan myös kumppaniamme. Hankalien asioiden jakaminen ei ole kenellekään helppoa.  Puhuminen ja asioiden jakaminen edellyttävät kynnysten ylittämistä. Mitä turvallisempi tunnesuhde on, sitä pienempiä riskinotot ovat. 

 Mitä jos en onnistu ylittämään kynnystä ja puhumaan?

Silloin, kun kummankin on vaikea ottaa asioita puheeksi, on hyvä hakea ulkopuolista apua. Pariterapiavastaanotolla on helpottavaa, kun joku vihdoin puhuu ja auttaa puhumaan. Ammattilainen osaa tuoda näkymättömän näkyväksi. Hän voi auttaa ymmärtämään, miksi kiltteys, puhumattomuus ja riitelemättömyys ovat suhteen kannalta vaurioittavia. On tärkeää muistaa, ettei pariterapiassa koskaan etsitä syyllisiä, vaan ymmärrystä ja helpotusta tilanteeseen. 

Meille ihmisille on helpompaa, kun voimme ymmärtää, mistä on kysymys. Silloin ei tarvitse pyöriä sumuisessa ja epämääräisissä oloissa, vaan voimme mennä eteenpäin kohti uutta turvallisemmin. Vaikka jokainen suhde on uniikki, meillä ihmisillä on kuitenkin samat biologiset ja psykologiset lainalaisuudet. Näiden lainalaisuuksien varassa voimme navigoida ja löytää perille. 

Perillä meitä ei odota hirviö eikä uhkaava myrsky. Siellä odottaa paljon inhimillisiä tunteita, jotka kaipaavat tulla näkyviin. 

Meidän on paljon helpompaa olla asioiden äärellä, kuin työntää niitä pois. Tunteiden pois työntäminen heikentää hyvinvointia kahdella tasolla: sekä ihmisen omaa hyvinvointia että suhteen hyvinvointia. Kun voimme kertoa omista tunteistamme ja siitä, mitä tarvitsemme, meidän ei tarvitse sulkeutua. Voimme antautua suhteeseen. 

Terapiassa näen päivittäin sen, että vaikka olemme olleet vaikeiden asioiden äärellä, on ihmisten olo istunnon päättyessä helpottunut. Kun vuosien puhumattomuus alkaa hellittää,  puolisot pääsevät vihdoin kaipaamaansa yhteyteen. Se koskettaa aina syvästi. 

Aina ei tarvita terapiaa. Monesti voi auttaa, kun esimerkiksi lukemalla saa kiinni ongelmasta. Jos parisuhteessa on riittävästi turvallisuutta, voi tiedon varassa lähteä tutkimusmatkalle, tehdä pienen pieniä uudenlaisia riskinottoja ja lähestyä kumppania, ja alkaa jakaa omaa arkea, kertoa, mitä minä olen tänään miettinyt. Ja sitten voi seurata, mitä suhteessa tapahtuu, miten kumppani reagoi aloitteisiini.

Mitä tuumaat, jos aloittaisit jo tänään?

Kirjoittaja:

Eira Eklund-Mikola

psykologi, paripsykoterapeutti